Perhe

Perheemme koko kasvoi kahdella uudella jäsenellä 30.8.2007, kun esikoispoikamme Kasper Väinö ja Kaapo Mauno näkivät päivänvalon ensimmäistä kertaa. Lapsemme saivat nimensä 20.10.2007 Laurilan seurakuntakodissa, myös pakanaliittomme sai siunauksen.

5.4.2008 Pojat ovat jo 7kk vanhoja. Arki meillä sujuu ongelmitta. Pojat syövät ja nukkuvat kiitettävän paljon. Myös öisin ;) pelkäsimme turhaan ennen syntymää että elämä tulee olemaan aivan hirvittävän rankkaa vaikka nyt tuntuu siltä että olisi aivan epänormaalia jos vauvoja ei oli kuin vain yksi. Voisin jopa sanoa että eihän elämässä olisi mitään haastetta. Ystävämme ja sukulaiseni pitävätkin minua hulluna kun lähden hankkimaan koirille penutuja tämän arjen keskelle. Mutta veikkaanpa että jos joku heistä viettäisi kanssamme vuorokauden niin jokainen sanoisi että ei se kaksosarki niin hirveää olekkaan. Luokittelemme itsemme kuitenkin vielä täysijärkisten joukkoon. Niinhän se on kun emme me raukat tiedä paremmasta niin on ollut vain pakko sopeutua.

Eilen aloitimme kesän ja avasimme Grillikauden. Juhalla on Maanantaina syntymä päivät ja maanantai on huono päivä juhlimiseen kaikin puolin joten juhlistimme niitä jo eilen. Riikka, janne ja Emppu olivat kanssamme grillailemassa. pojat eivät olleet ehkä niin tyytyväisiä siihen että piti istua ulkovaate toppauksissa vaunuissa ja katsoa kun toiset syövät, joten hekin vaativat päästä syleihin. Niinhän siinä lopulta kävi että neljästä aikuisesta vain yhdellä oli vapaat kädet syödä :) Mutta näin se aina menee.


© 2007 Teuter, webdesign Tiina Lassi